Viidesosa väestöstä sairastuu psyykkisesti ainakin kerran elämänsä aikana. Suurin osa eli 44 % työ-kyvyttömyyseläkkeistä myönnetään mielenterveydellisistä syistä siitäkin huolimatta, että useimmista mielen sairauksista toivutaan työkykyisiksi. Jokaisella sairastuneella on ympärillään läheinen tai läheisiä, joiden elämään sairaus vaikuttaa. Omaisen riski sairastua masennukseen kuormittavan elämäntilanteen vuoksi on lähes kaksi kertaa muuta väestöä suurempi.
Psykiatrinen palvelujärjestelmä on voimakkaassa murroksessa. Nyt on aika ottaa omaiset ja perheet huomioon uusia suunnitelmia ja strategioita tehtäessä. Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry esittää mielenterveystyöhön liittyviä aloitteita, jotka vaikuttavat sairastuneen lisäksi erityisesti omaisten hyvinvointiin.
Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa on kirjattu psykiatristen sairaalapaikkojen määrän vähentyvän 4600 paikasta 3000 paikkaan. Tämä vähennys on toteutettava hallitusti siten, että avohoitoa on lisättävä ennen kuin sairaalapaikkoja aletaan vähentää. Sairaalapaikkojen vähentäminen on toteutettava sellaisella aikajänteellä, että sekä avohoidon että omaisten riittävät voimavarat on taattu.
Suurissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa kuten Tampereella avuntarvitsijoiden määrä on kokonaisuudessaan suuri ja myös vaikeista psyykkisistä häiriöistä kärsivien määrä on suuri. Tällä hetkellä riittävän tiivistä avohoitoa ei Tampereella ole tarjolla, vaan käyntitiheys psykiatrian poliklinikalla on keskimäärin kerran kuussa. Käyntien vähyyden vuoksi hoitosuunnitelmaneuvottelut ja perheta-paamiset jäävät usein toteutumatta.
Avohoidon resurssit ovat nykyisellään aivan riittämättömät. Kansallisen suunnitelman mukaan mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmän muuttaminen peruspalvelupainotteiseksi ja avohoitokes-keiseksi edellyttää kunnilta lisäresursointia mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Jotta kunnat selviävät tulevista haasteista, tulee valtion kohdentaa ylimääräinen korvamerkitty määräraha kuntien peruspalvelujen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseen.
Omaiset kantavat suuren vastuun psyykkisesti sairastuneen läheisensä tukemisesta ja arjen asioista usein jo pitkään ennen kuin hoitoa tavoitetaan. Läheisen sairastuminen kuormittaa koko perheen hyvinvointia, ja omaisen oma masennusriski kasvaa. Perheiden tilanteisiin pitää päästä puuttumaan jo paljon nykyistä aikaisemmin, jotta ennaltaehkäistään sairauden pitkittyminen ja vaikeutuminen sekä muiden perheenjäsenten kuormittuminen ja mahdollinen sairastuminen. Omaisyhdistyksessä omaisille tehdyn kyselyn (2010) perusteella erityisesti päivätoiminnasta, keskusteluavusta ja terapiasta on puutetta.
Ennaltaehkäisevän työn osuus sosiaali- ja terveyspalveluissa laski viime laman aikana radikaalisti. Edelleen 2000-luvulla ennaltaehkäisevästä työstä tingitään peruspalveluissa niukkojen resurssien paineessa. Psykiatrisessa hoidossa kuten muussakin terveydenhuollossa toteutetaan lähinnä korjaavaa työtä. Psyykkisiin ongelmiin ei päästä riittävän varhain puuttumaan. Ongelmien pitkittyminen ja kroonistuminen tuottaa paitsi liikaa inhimillistä kärsimystä perheille myös turhaa taloudellista kuormaa yhteiskunnalle monessa muodossa.
Psyykkiset sairaudet aiheuttavat nuorten aikuisten työmarkkinoilta syrjäytymistä ja liian varhaista eläköitymistä. Tästä tulee yhteiskunnalle suuri lasku. Yhteiskunnan rahallinen satsaus ennaltaehkäi-sevään työhön poikii tulevaisuudessa suuren säästön mm. korjaavan työn, syrjäytymisen hoidon ja työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksiin. Ennaltaehkäisevän työn kautta saavutettava perheiden pahoinvoinnin vähentyminen on myös inhimillisen kärsimyksen vähentämistä ja elämänlaadun parantamista.
Pitkäaikaissairas mielenterveyskuntoutuja putoaa köyhyysloukkuun. Usein työeläkekertymä on vähäinen tai olematon. Tämä kuormittaa väistämättä myös omaista. Ei tarvitse kuitenkaan olla pitkä-aikaissairas, kun psyykkinen sairastaminen voi viedä taloudellisen tilanteen ahdinkoon. Perheen vanhemman tai vanhempien sairastaminen vaikuttaa nopeasti negatiivisesti lapsiperheen talouteen. Lapset joutuvat elämään taloudellisesti niukoissa oloissa ja ovat monessa suhteessa eriarvoisessa asemassa toisiin lapsiin nähden. On nyt jo tutkimuksellisesti nähtävissä (THL 2011, v. 1987 syntyneiden ikäluokkatutkimus) että lama-ajasta kärsineiden perheiden lasten ongelmat ovat suuria. Suomeen on kehittymässä luokkayhteiskunta, jossa sairaus voi pudottaa perheen huono-osaisuuteen ylisukupolvisesti.
Valtionosuuksia tulee suunnata voimakkaasti kuntien mielenterveys- ja päihdepalvelujen ennaltaehkäisevän työn toimintaedellytysten takaamiseksi. Esitämme, että matalan kynnyksen psykiatrisia palveluja lisätään. Myös omaisten on saatava tarvitsemaansa tukea huolenpitotehtävässään. Perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon esitämme sijoitettavaksi omaisneuvojia, joiden avulla myös omaiset voivat saada varhaisvaiheen tukea saamalla tarvitsemaansa tietoa ja ohjausta tarvittavan tuen piiriin.
Kotiin tehtävää mielenterveystyötä tulee tehostaa ja lisätä. Kotihoitopainotteinen mielenterveystyö edellyttää, että omaiset ja perheet ovat mukana sairastuneen läheisen hoidossa. Laitospaikkojen vähentämisestä vapautuvat resurssit tulisikin näkyä lisääntyvänä omais- ja perhetyönä.
Avohoidon psykiatrinen erityisosaaminen tulee varmistaa. Laitospaikkojen purkamisen myötä on varmistettava sieltä vapautuvan psykiatrisen osaamisen siirtyminen avohoitoon. Erikoissairaanhoidon lisäksi myös perusterveydenhuollossa tulee olla riittävästi psykiatrista osaamista. Psykiatrisia sairauksia (esim. depressioita) hoidetaan yhä enemmän perusterveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveysalojen koulutusohjelmiin on valtakunnallisella opetussuunnitelmatasolla kautta linjan lisättävä psykiatrisen hoidon opetusta. Opetussuunnitelmiin tulee sisällyttää myös perhehoidon ja omaistyön koulutusta.
Käytännössä vain harvoin psykiatrisessa asumispalveluyksikössä elävä kuntoutuja kuntoutuu kevyemmin tuettuun tai itsenäiseen asumiseen saatikka edes osatyökykyiseksi. Liian usein asumispalveluita tarjoavat yksiköt toimivat lähinnä säilytyspaikkoina hankalasti kuntoutettaville mielenterveyskuntoutujille.
Asumispalveluiden ostamiseen liittyvissä kriteereissä tulee painopisteen olla laadullisissa tekijöissä. Asumispalveluyksiköiden aluehallintotason seurantaa ja valvontaa tulee lisätä. Vuonna 2007 julkaistiin mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden kehittämissuositus, jossa määritellään tarkasti laatukriteerit eri asumismuodoille, suosituksella ei kuitenkaan ole velvoittavaa vaikutusta. Yksiköiden valvonnassa on huomioitava, että pelkkä henkilökuntamitoitusten tai neliömäärien seuranta ei riitä. Asukkailla tulee olla ajanmukainen kuntoutumissuunnitelma tavoitteineen ja sitä on toteutettava. Asukkaiden omaiset tulee huomioida myös palvelun suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Palveluasumista tarjoavissa yksiköissä on oltava riittävästi psykiatrista osaamista ja laatu-kriteereissä on huomioitava myös omainen.
Tarpeenmukaisen psykiatrisen hoidon saaminen on edelleen hyvin asuinpaikkakohtaista. Kyse on eri kuntien asukkaiden tasa-arvosta. Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden tulee tasata riittävästi keskenään avopolikliinisen hoidon resurssit. Näin hyvä psykiatrinen hoito on tarjolla kansalaisille asuinpaikasta riippumatta. Siten myös omaisten asema eri kunnissa tulee tasa-arvoiseksi.
Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa linjataan, että kunnat tekevät mielenterveys- ja päihdetyön strategian ja sisällyttävät sen osaksi kuntastrategiaa. Valtion taholta on normitettava, että kunnallisessa strategiatyössä hyödynnetään kokemusasiantuntijuutta siten, että suunnittelutyössä mukana ovat palveluiden käyttäjät eli sairastuneet ja omaiset. Strategioihin tulee suunnitella myös omaisen ja koko perheen tukeminen palvelujärjestelmässä.
Avohoidon lisääminen edellyttää myös omaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaamista. Omaisten vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden takaamiseksi on rahoituksen oltava projektien rahoituksen sijasta pysyvää siten, että omaisille voidaan taata vertaistukea ja kokemuskouluttajien määrää voidaan lisätä pitkäjänteisesti. Raha-automaattiyhdistyksen lisäksi myös valtion ja kuntien on lisättävä rahoitustaan järjestöille.
